Jos vaikkapa puolet 77, 1 kiloa vuodessa / henkilö lihaa kuluttavista suomalaisista korvaisi viikossa yhden liha-ateriansa kasviksilla, tarkoittaisi se 2,5 miljoonaa liha-annosta vähemmän viikossa eli 500 000 kiloa lihaa viikossa. Se on aika monta nautaa, tipua ja possua. Aika paljon vähemmän rehua, laidunmaata, hallin lattiatilaa, vettä. Toki se tarkoittaa myös vähemmän rahaa lihantuottajille. Lihansyönnin vähentämisen kannattajana olen kuitenkin huolissani myös kotimaisen lihantuotannon vähenemisestä. Olisi tärkeää tuottaa liha niissä maissa, missä tuotanto-olot ja kuluttavuus ovat kohtuulliset. Lihan tuottaminen Brasiliassa ja sen tuominen meille Eurooppaan on eniten hiilijalanjälkeä leventävä tapa lihantuotannolle. Hiilijalanjälki brasilialaiselle naudanlihalle on 41,0 kg CO2e kun se Suomessa tuotettuna on 19,0 kg CO2e (Kaskinen, Kuittinen jne, Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville 2012: 1) Ilmaston ja työllisyyden hyväksi valittu liha-ateria sisältää siis kotimaista lihaa. Kokeile myös lammasta.

Lihaproteiinin voi korvata kasviproteiinilla. Mikä tahansa lihaa sisältävä ruoka kääntyy kasvisversioksi korvaamalla liha pavuilla tai soijalla. Suositut lihasuikaleet ja jauhelihan saat korvattua soijapaloilla, -suikaleilla ja -rouheella.

IMGP7119.jpg

Soijasuikalekeitto kolmelle

4 dl soijasuikaleita

soijakastiketta

oliiviöljyä

sipuli

2 valkosipulin kynttä

2 porkkanaa

2 perunaa

nauris

2 keltajuurekasta

1dl quinoaa

½ pss misokeittoainetta

1tl kasvisliemijauhetta

persiljaa

rakuunaa

ruususuolaa

 

Laita soijasuikaleet likoamaan soijakastikkeella maustettuun veteen. Paloittele juurekset. Huuhtele quinoa kuumassa vedessä. Pilko sipulit ja kuullota niitä öljyssä. Lisää kuutioidut juurekset ja kääntele. Lisää vettä niin että kasvikset peittyvät kunnolla. Lisää mausteet persiljaa ja rakuunaa lukuun ottamatta. Anna veden kiehahtaa ja lisää soijasuikaleet liotusliemineen sekä quinoa, joka kypsyy noin 15 minuuttia. Kun juurekset ja quinoa ovat kypsiä, lisää persilja, tarkista suola.