Juhannuksen mökkireissulle tein etukäteen lisukkeita, jotta kaikkea ei tarvitse aloittaa mökkilomalla ihan alusta. Kevyet kasvisjutut kuuluvat mielestäni keskikesän juhlapöytään, vaikka tänä vuonna kasvu taitaa olla myöhässä viileän alkukesän vuoksi. Perunaa, porkkanaa, hernettä, retiisiä ja naurista ainakin sai jo kotimaisina.

Ohjeet otin ihanasta Härkäpapua sarvista -kirjasta ja muokkasin jonkin verran. Tähän lähi- ja kausiruokaa käsittelevään teokseen on pakko palata vielä uudestaan, mutta tässä vähän makupaloja kirjan resepteistä.

 

Marinoidut kesäkasvikset

Parsakaali

2 kesäporkkanaa

puolikas iso kesäkurpitsa

puolikas punainen paprika

kesänaurista tai kyssäkaalia

marinadi:

tuoretta timjamia

kourallinen basilikaa

(rakuunaa)

suolaa

pippuria

3 rkl oliiviöljyä

3 rkl vaaleaa balsamicoa tai omenaviinietikkaa

valkosipulia hienonnettuna

 

Pilko parsakaali ja porkkanat mieleiseesi muotoon. Höyrytä rapeaksi. Pilko muut kasvikset haluttuun muotoon ja yhdistä kasvikset. Sekoita marinadin ainekset riivittyjen timjaminoksien ja hakatun basilikan ja mahdollisten muiden yrttien kanssa. Lisää marinadi kasviksiin ja anna maustua vähintään tunti, mieluummin seuraavaan päivään.

 

IMGP7366.jpg

 

Perunasalaatti uusista perunoista

1 kg uusia perunoita

nippu retiisejä

vajaa litra herneitä perattuna

kesäsipulia

runsaasti yrttejä: basilikaa ja rucolaa tai esim. villiyrttejä

vajaa desi kylmäpuristettua öljyä

suolaa

 

 Keitä perunat kypsiksi.Siivuta jäähtyneet perunat ja lisää vähän keitinlientä joukkoon. Siivuta retiisit, pilko sipuli varsineen ja silppua yrtit. Sekoita kaikki ainekset öljyn kanssa. Tarjoillaan kylmänä.