Minunkin lapseni toivoo kysyttäessä tietenkin makaronia, ja sitä oli keitettynä kattilallinen edelliseltä aterialta, koska olin varautunut sen suurempaan menekkiin. Nyt siis lähdettiin liikkeelle keitetystä makaronista. Paistoin sen ja kaveriksi laitoin sekalaisen sakin vihanneksia ja tietenkin sipulia. Itselläni on alkanut tökkiä kananmuna ja kala, ja tämä ruoka oli sopiva saada piilotettua myös itseltäni jotain, mitä täytyisi syödä. Paistelin siis sipulin, vihannekset, makaronit ja pannulle rikotut munat reilusti öljyssä. Munia voisi tietysti laittaa reilustikin, jotta lopputulos olisi suorastaan munakasmainen.

20161014_140142.jpg

5-6 dl keitettyä makaronia

1 sipuli

pala kukkakaalia

paprika

lehtikaalia hakattuna

3 munaa

1 prk creme fraisea

hyvää yrttisuolaa eli ryytisuolaa

pippuria myllystä

oliiviöljyä

 

Pilko sipulia ja vihannekset. Kuullota sipuli ja lisää kasvikset, makaroni, reilusti öljyä ja riko kananmunat sekaan. Sekoita munat rikki ruuan sekaan ja anna paistua. Lisä creme fraise, mausta suolalla ja pippurilla.

2016-10-14%2018.52.18.jpg