Lapset pitävät smoothieista. Olen silti yllättynyt, että vihersmoothiet uppoavat omaan jälkikasvuuni yllättävilläkin ainesosilla. Aina ei edes hoksaa kokeilla, kun ei usko maistuvan. Näistä ensimmäinen, jonka yritin nyt muistella tähän muistiin, sai kuusivuotiaalta tyttäreltäni nimityksen "mestariteos". Toinen resepti on iltapala kevättalven lumilinnapeuhujen jälkeen. Romanesco hävisi rouskuen pöydältä jo ennen kuin smoothie ehti valmiiksi.

 

Mestariteos

1-2 Avocadoa

1/2 Sitruunaa

Iso nippu paksoita tai sinimailasen ituja

1 Sweetie hedelmälihoineen

Omenamehua

Iltapalapotku

Avocado

Iso kourallinen ituja

Sitruunan mehu ja liha

Sellerinvarsi

Joitain kukintoja romanesco-kaalia

Kourallinen persiljaa

1/2 rkl pinaattujauhetta

Omenamehua alle peittävyyden

 

Kasvisruokapäivä on taas noussut puheenaiheeksi. Hienoa, että puolustusvoimatkin osallistuvat kohtuullistamisen edistämiseen. Ikävä huomata, että argumentit jauhavat samaa vanhaa vinyyliä ympäri ja ympäri. Uutena elementtinä ovat onneksi uudet proteiininlähteet quorn ja kotimaiset härkis ja nyhtis.

Usein törmäämäni väärinkäsitys liittyy siihen, että keskustelukumppanin mielestä kasvisruoka on ateria, josta puuttuu liha. Sienikeitosta tai juustopastasta puuttuu liha, mutta ne eivät ole kasvisruokaa, koska niissä ei ole kasviksia. Jos taas kasvisannos muuten on samanlainen kuin lihallinen versio, silloinhan lihan tilalla on jokin muu proteiinin lähde kuten härkispihvi, falafel-pyörykkä tai papupaistos. Kasvisruuan maailma on kuitenkin paljon muuta kuin lihan korvaamista. Värikäs kasvisruoka kun on kaiken terveellisyytensä lisäksi myös ilo silmälle. Ruskean ruuan ritarit, suosittelen kokeilemaan taitavien tekijöiden herkkuja. Unohtakaa ruokalan höyryaltaan lämmitetyt pakastevihannessekoitukset. Pyytäkää esille kunnon kasvisruokaa.

Reseptiksi esitän tähän rautaista parsakaalikeittoa, kotiäitikeittiöstä tarjoiltuna niitä helppoja ja nopeita tietenkin. Seuraavaa päivää helpottaa, kun keitosta voi esimerkiksi paputölkin, jääkaappiin seisahtaneiden perunoiden tai muun haluamansa jatkeen kanssa surauttaa kauniin sosekeiton. Yksi lehti tuoretta lehtikaalia palauttaa kirkkaanvihreän värin eilispäiväisen uudelleensyntymälle. Määrä riittää kahdeksi päiväksi äidille ja lapselle tai esimerkiksi alkukeitoksi neljälle aikuiselle.

 

Parsakaalikeitto alkusyksyn hämäräisessä lounasvalaistuksessa. Juomana kotitekoinen vuohenmaitokefiiri.

Parsakaalikeitto 

Oliiviöljyä

yksi kesäsipuli

valkosipulin kynsi

yksi kotimainen parsakaali

muutama lehti lehtikaalia

vettä kasvisten reiluksi peitoksi

Musta Koskenlaskija

yrttisuolaa

pippuria myllystä

Kuumenna oliiviöljy ja lisää pilkotut sipulit, kuullota. Lisää pieniksi kukinnoiksi pilkottu parsakaali ja pieneksi hakattu lehtikaali. Anna ainesten kuumentua ja lisää sopivasti vettä. Pilko Koskenlaskija-juusto ja lisää keittoon, anna sulaa. Valmista! Parsakaalin pitää olla vielä kirkkaanvihreä, muuten menee ylikeitetyksi.

Lapsia kiehtovat värikkäät syötävät. Erikoset muodot, kuviot ja kivat sommitelmat annoksissa houkuttelevat ehkä syömäänkin. Ruoalla saa leikkiä! Väriporkkanat, piparimuotit ja mielikuvitus laulamaan! Eikä tarvitse olla mikään taiteilija. Jugurtilla piirtojälki on satunnaista. Pöydässäolijat väsyvät, jos jäät muodostamaan rembrantteja, joten kannattaa pysyä yksinkertaisessa. Pellen naama on vakio, mutta tämä jugurttikuva näytti tytöstämme mustekalalta. Iloisia ruokahetkiä!

Kaaliruoka ei koskaan ole kuulunut suosikkeihini, liekö kouluruoan aikaansaamaa kammoa. Paras kaaliruoka on ollut laihduttajan ihmekeitto, jonka jos minkä luulisi saavan aikaan kammoa. Itselleni kävi kuitenkin päinvastoin. Keitossa kaalille ominainen haju ei tule esiin, joten siksikin ruoka on miellyttävä tällaiselle hajuherkälle kokkaajalle.

Perheruokailun listalta putoaa helposti pois sellaiset ruokalajit, joita perheen pienin ei saa kunnolla syötyä. Sauvasekoittimen aikakausi on jo ohi, ja jos haarukka ei pure eikä maitohammas, ruoka jääköön jo kaupan hyllylle. Painekattilalla kovistakin aineksista saa pehmoista ruokaa, ja kattilan käyttö säästää huimasti energiaa varsinkin pitkään kypsytettäviä ruokia valmistaessa. Tämän lisäksi maut tuntuvat säilyvän alkuperäisessä muodossaan itse kasviksessa. Ihmettelin äitini tekemää soppaa, kun porkkana maistui niin porkkanalta. Syykin selvisi: painekattilalla tehtyä keittoa. Kattilan käyttö tahtoo unohtua varsinkin, jos käyttö ei ole aivan rutiinipuuhaa. Käytännössä kattilan kanssa toimitaan niin, että aineksia lisätään kattilaan enemmän kuin kolmannes ja korkeintaan kaksi kolmannesta. Kansi kastellun tiivisteen kanssa laitetaan kiinni ja odotetaan paineen nousua. Pehmeää kasviskeittoa saa nopeasti, ainoastaan antamalla paineen nousta, laittamalla vanhanaikaisessa hellanlevyssä virta pois ja antamalla paineen laskea omaan tahtiin. Painekattiloissa on omat ohjeensa, joiden mukaan toimitaan. Kasviksista pehmeää ruokaa saa paineessa ja 120 asteen lämmössä todella nopeasti. Pavut taas pysyvät mielestäni tavallista keittämistä kiinteämpinä keittoajan titraamisesta riippumatta.

Vegaanihaaste on kuulema jälleen menossa. Tämä keitto sopii myös ainoastaan kasvispitoista ruokaa nauttivan lautaselle. Ja jos joulukiloja kertyi, tämä ihmekeiton oma versio sopii herkullisuudesta huolimatta alkuvuoden "katumuskeitoksi".

Soppa noin neljälle erikokoiselle syöjälle

Vettä

pieni kaali tai puolikas isosta

1-2 sipulia

2 porkkanaa

1-2 juuripersiljaa

4-5 varsisellerin vartta

Kasvisliemijauhetta tai kuutiota maun mukaan

Meiramia

Timjamia

Lipstikkaa

Vuorisuolaa maun mukaan

(soijakastiketta)

Siivuta ainekset hienoiksi suikaleiksi esimerkiksi näppärällä suikalekuorimaveitsellä. Laita vesi kiehumaan ja lado kasvikset ja mausteet suolaa lukuunottamatta kattilaan. Sulje kansi ja anna paineen nousta. Ota levy pois päältä ja anna paineen itsekseen laskea. Jos käytät tavallista kattilaa, hauduta kasvikset pehmeiksi. Kun paine on laskenut, avaa kansi, tarkista maku ja lisää suola.

No niin, juuri kun ehdin mainostaa, että ruokaa voi syödä sekä sormin että lusikalla, tulikin sellainen äkäpussi pöytään, että lentää lusikat jos sellaisen kanssa ruoka-aikaan lähestyy. Jostain syystä puurot kelpaa aterimella mutta muu ei. Siispä huolella valmistetut soseet muffinivuokiin ja kananmunaa päälle. Simppeli sormiruokakeittiö - blogi auttoi eteenpäin nyt, kun pitää ilmeisesti tutustua jo tarkemmin sormieväisiin. Vauva tosin on ihan pian jo taapero ja sormet upotetaan pian samoihin sapuskoihin, mitä muukin perhe syö. Tein vielä sormiruokaklassikkoa apinaevästä, ja vanhempi lapsi kyseli, että missä sitä apinan ruokaa on 😁

Näissä muffineissa täytteenä kukkakaalikeitto, spagettia pätkittynä sekä pakasteherneitä. Mikä tahansa ruoanjäänne käy näihin, itse saatan joutua tosiaan muotoilemaan vauvalle tekemistäni soseista käteen käypäisiä kakkaroita. Ei liian suurien kekojen päälle kaadetaan kevyesti sekoitettu kananmuna, johon voi halutessaan lirauttaa vähän öljyä. Silikonivuoasta kakkuset irtoavat kyllä ilmankin. Ja samalla uuninlämmityksellä vaikkapa teeleivät, vauvalle naturel ja muulle väelle vähän juustoraastetta päälle.